Kirjoituspäiväkirja

Mietin, että voisin julkaista täällä mössöä, mitä toisinaan kirjoitan, missä ei ole päätä eikä häntää, missä ei ole kehystettyä kuvaa, mutta josta silti jollain lailla pidän. Se lähtee liikkeelle affektiivisesta kipinästä, kaikki mitä on ympärillä syttyy palamaan. Mitä tahansa voi polttaa! Sen jälkeen ei ole enää kyse kipinästä, vaan tulipalosta, leirinuotiosta, voimalan liekistä, sammuvasta tupakasta - tämä ei ole erityistä, vaan oikeastaan kirjoittamiselleni ominainen toimintatapa. Uutta olisi siis lisääntynyt omakohtaisuus.

Voin kai alentaa kynnystä ja olla enemmän kuin A4, kirjoittaa lattialle ja räsymattoihin, sykevyöhön. Voin kai kirjoittaa käsin ja näyttää kämmenen viivat ja sormenpääkuviot. Arialin anonyymius joutuu uhatuksi, sillä hienomotoriikkani tulee esille, k-kirjaimen etu- tai takakumaruus osoittaa persoonallisuuden oikkuja, kaikelle löytyy selitykset, rivien välit puhdistuvat hammasharjalla, paljastuu aukkojen suut. Purskuta, sylje pois. Pitääkö aukkojen suita peitellä vai paljastaa, kumpi on tehtäväni? Vaiko vuorottain peitellä ja paljastaa, olenko vain viettelevä iloinen tyttö hulahulahameessa?