kun on suru, on varmuus. surullisena menen tanssimaan. ne käsittävät ilonpitoni väärin. ne käsittävät ruumiini mahdollisuudet väärin: minä olen kuoleva en elävä, siksi tanssin. minusta ei irtoa suomuakaan, eikä minuun jää sormenjälkiä. en ole käytettävissä. minulle saa tehdä mitä tahansa, en pistä vastaan, kunhan tanssini säilyy. sydämen suru pysyy koskemattomana vitriinissä, en ole auki elämälle. menin rikki siitä että synnyin. surullisena jaloissa on painoa ja vakava aikomus koskea maata. rakas maa, minä palaan sinuun! tanssin ja pehmeä lihani venyy kohti lattiaa, maan lämmintä ydintä mielessäni, jokainen tanssiaskel kumahtaa päähän. lihakset tärähtelevät. tajuttomuus leviää kipeistä nivelistä, ei jää minuun, tihkuu ulos ihosta. olen aineiden tihentymä, silti mikään aine ei tee olemuksestani toista. minua ei voi huumata, eikä tehdä turraksi. tanssissa katseet eivät kosketa tanssissa surun tuoma varmuus, vihdoin kuolemakin sataprosenttisen varma. sieluni ympärillä harsokangasta.