yksinäisen puheen tarkoitus on vahvistaa ääriviivoja.
kun puhun yksin - en kuitenkaan koskaan puhu yksin, vaan kaikkien kanssa - puheen tarkoitus on eri kuin jos olisi kyseessä dialogi tai ryhmäkeskustelu, joka on ajatusten, aatteiden, argumenttien esterata ja painiareena, noilla kentillä tapanani on haaleta olemattomiin ja tiputtaa ääriviivani maahan.
mutta onko yksinäiset pohdinnat mitään vasten vertaisarvioinnin läpikäyneitä pohdintoja?
joukossa on voimaa ja useista vaihtoehtoisista näkökulmista kerääntyvää viisautta. kun ajatus käy lävitse keskustelun esteradan, sitä lähestytään ja koetellaan useasta suunnasta, siitä tulee voimakas ja pitävä. siitä voi tulla jopa kiinteä tosiasia, joka omaksutaan todellisuutta kannattelevaksi pilariksi.
lausun yksin ajatuksia ilmaan, hengityksiä, keuhkohöyryjä, ja toivon että ne pysyisivät edes hetken.
