Kirjoituspäiväkirja

Luulen, että blogista voi olla hyötyä. Kun teksti on täällä, voin ajatella, että hiomista ei tarvitse jatkaa, eikä parantamisen varaa ole loputtomiin yhden tekstin osalta. Yksittäiset tekstit pitäisi nähdä kokeiluina, paikkoina, joissa vierailen ja joiden kautta, yksi teksti kerrallaan, voin kehittyä. Kirjoittaminen tulisi nähdä jatkuvana harjoitteena, ei täydellisten suoritusten metsästämisenä. Tämä on kovin triviaali asia mutta jokseenkin hankala istuttaa päähäni. Harjoittelussa on armollisen sallivuuden tuntu. Voin höllätä säätelyä rajoilla ja kirjoittaa harjoittelun viitekehyksessä. Epäonnistumisen mahdollisuutta ei ole olemassa, sillä prosessi on jatkuva, aina voi siirtyä seuraavaan tekstiin ja ideaan. Hetken päästä voin nähdä vanhan tekstin uusin silmin. Teksti voi olla huono tai hyvä, tai siinä voi olla kehnoja kohtia tai jotain, minkä tunnistan hyväksi suunnaksi, mihin haluan edetä syvemmälle. Teksti voi toimia myös maneereiden purkulaarina. Jotkut vastenmieliset lauseet on kirjoitettava, jotta niistä pääsee eroon, ettei tarvitse olla enää niin sokeasti ihastunut. Jos ajattelen, ettei teksti voi koskaan olla valmis, en voi kehittyä. En voi silloin arvioida tekstiä, vaan suojelen neuroottista itseäni epäonnistumisilta, mikä on pelkästään lamaannuttavaa.