Kirjoituspäiväkirja

Kun viimeksi julistin kirjoituspäiväkirjassani alkavani kirjoittaa runoja, enkä vain runnoisi, on hieman noloa tulla huomanneeksi, etten nyt tunne mitään tarvetta määrittää mitä kirjoitan. Onhan aika epämääräistä se, mitä tulen mielestäni päästäneeksi. Ei sillä ole mitään tiettyä muotoa. Mutta haluaisin ajatella, että kyseessä on silti runo, sitä kohti, se on niin lavea asia, ettei se sulje mitään pois. Ne tekstit, jotka valitsen julkaistavaksi tänne blogiin, ovat eräänlaisia jäävuoren huippuja, tärkeimpiä avaintodisteita pinnanalaisesta toiminnasta. Mietin vain, että tarkempi tekstien tagittaminen, voisiko sitä kutsua myös annotaatioksi, voisi olla hyödyllistä jotain tulevaisuuden hetkeä varten, mutten nyt tiedä, miten tämän asian järjestäisin parhaiten. 

Mietin, ettei mitään kehitystä tapahdu ja samanaikaisesti huomaan kuitenkin vaiheittaisia muutoksia suhtautumisessani kirjoittamiseen, kuten vaikka sen, että olen voinut luopua runnomisesta - että kirjoittaminen olisi jotain muuta, sellaista mitä toiset ihmiset tekevät mutten minä - ja nyt sen, etten tunne tarvetta kutsua tekstejäni runoiksi tai miksikään. On kumma, miksen saa sisäistettyä, että näissä muutoksissa on kyse kehityksestä. Kehitystä tapahtuu vähän pakostakin johonkin suuntaan, jos vain uskaltaa tehdä. Voin vähitellen riisua joitakin vaatekerroksia, päästää irti niistä kappaleista, joita en enää kaipaa. Ja vaikka tuntisin häpeää vanhoista teksteistäni, kirjoittamisen jatkamisen halu/imu/motivaatio on häpeääkin suurempi voima. Jatkan, vaikka vietävästi pistelee.