heitteli kiviä

Kenen vihaa vihani lopulta on? Löysin mätänevän lihan hajun perusteella. Lapaluut törröttävät. Antennit Barcelonan katoilla lomakuvassa. Unisuus. Kuin korpit eivät jaksaisi nousta ilmaan. Hyökätä vuorelle ja pitää samalla mielessä vain kaikki hyväntahtoiset ajatukset. Oletteko nähneet hiivasolujen kuroutumisen pehmeyden?

En usko, että aamu voisi olla lempeä. En ole ihminen aamu enkä ihminen ilta, eläin vain. Jaksan juosta ja kurotan yöhön, heitän lampeen kiveni. Se sulaa ja pohja tulehtuu. Punertaen aamut, ottavat vastaan unesta. Ilkeät lapset tippuvat kohti pintaa. Löysin mätänevän lihan hajun perusteella. Se eli täynnä eläviä matoja, tuli täyteen kuolleita matoja, koiran kuolaa. Ainoa vaihtoehto oli kuoppaus.

Sähikäisten juoksu, liian pitkä harppaus, läpi ummehtuneen ilman, ilman hengittämistä. Välttelen hajua. En enää halua löytää mätänevää lihaa. Haju perustuu hiukkasten törrötykseen. Vuori nousee ilmaan. Nuppineulan pää kostuu ja punertuu. Löydän hyväntahtoisen ajatuksen vihasta. Tutisen.