Minua väsyttää kaikki. Heitän palloa, muttei se irrota kädestäni.
Sillä lailla päiväni kuluvat. Liian lyhyeen jää joka kerta. Enkä ikinä osu.
Ikinä ikinä ikinä ininää. Ininän osaan. Käteni on heppoista mallia, sekundaa.
Ei ole voimaa ja suuntakin aina miten sattuu. Ihan kuin olisin sokea
tajuamattani. Herään väsyneenä ja menen nukkumaan väsyneenä. Ehkä en avaa
silmiäni siinä välissä, se selittäisi, miksi en näe mitään. Mikä impulssi saa
aikaan rangan suoristumisen? Mistä napista pitää painaa?
Täällä on liian pehmeää. Olen väsynyt ja sumuinen. Mikään ei
kosketa kovasti. Juuri nyt ei ole muuta kuin tämä. Jos olisi jotain, mikä saisi sähköistymään ja kirkumaan teräväksi, sitten olisi jotain muuta. Nyt on vain tämä missä olen.
