hänestä ja suutelemisesta

Hän sanoi pitävänsä suutelemisesta, mutta luulen, että hän valehteli. Sanoi niin vain koska niin piti sanoa. Ja aina piti haluta vaikkei haluaisi. Täällä liikaa ja ylimäärin on vakiotaso. Asiat olivat täällä niin kuin nyt ovat, vain vähään voi vaikuttaa ja loput täytyy ottaa avosylin vastaan vaikka kiukuttaisi.

Eikä hän koskaan ollut siinä. Aloin kaivata suutelemista, sillä hän ei koskaan ollut siinä. Hänen suudelmansa olivat kuin mitä tahansa suudelmia, eikä hän uskaltanut sisällyttää niihin merkityksiä. Ne olivat wordin clipart-kuvia, mitä tahansa mistä tahansa, kansainvälisiä symboleita. Eikä hän ollut itse niissä mukana. Niin pinnallista ja tyhjää. En pystynyt tavoittamaan häntä, vaikka hän oli siinä. Hän ei uskaltanut ottaa vastaan minun uppoutumistani, pohdintaani ja merkityksiäni, sen halusin antaa. Siksi kai aloin kaivata. En halua mitä tahansa. Enkä halua tyytyä merkityksettömyyteen. 

Mätäsuu kai olin hänelle, ehkä se oli totuus, eikä pelkkä oma mielikuva suustani. Vastenmielinen ja siksi sylkykupiksi kelpaava, eikä heikko omanarvontuntoni pystynyt taistelemaan tuotakaan mielikuvaa vastaan.