Luen toisten blogeja, monenlaisia blogeja, kirjoittamista, muotia ja elämäntyyliruokaa. Ymmärrän parhaiten ruokablogeja. Niiden kanssa olen pisimpään ollut. Siellä on resepti ja kuva ja namnamnam. Eihän tien tarvitse olla mutkaista. Pidän kuvista, joissa on ruokaa tai tyttöjä tai vaatteita.
En ymmärrä kieltä, kun minulla on tämä oma mössöttävä sisäkieleni. Toisten kielet ovat vieraita, ja yritän etsiä tietä toisten luo menettämättä omaani. Olen aina ihaillut älykieltä, mutta kun seuraan älykeskusteluita, minusta tuntuu, että toiset tietävät jo kaiken, miten asiat ovat, teoriat ovat niille yhteiset ja salaiset, ja minä olen täällä vain opettelemassa, mitä sanoja asioista pitäisi käyttää. Sitten tulee ihan tyhmä olo ja onkin helpompi kirjoittaa tällä tavalla, pienentää itsensä ja leikkiä kuin ei välittäisi, eikä tämä mikään oikea mielipide ole.
Kun keskustellaan asiasta, josta kaikki tietävät jo kaiken eli "sen jutun", jota ei sanota ääneen, joka on keskustelussa mukana sävynä tai asenteena, mutta joka on oletuksellisesti niin itsestäänselvä kaikille samanpuolisille keskustelijoille, ettei sitä tarvitse ääntää auki, vaan kommentoidaan "sen jutun" eri puolia sanomatta ääneen "itse juttua". Sellaista keskustelua voidaan käydä vain sisäpuolella, ja ulkopuolelle sellaisesta keskustelusta tihkuu vain hitusia.
