Jos valokuvaajan tehtävänä on ottaa näkyvästä raflaavia kuvia, kuka kertoo totuuden näkyvästä?
Raflaavuus voi olla yksi näkökulma. Mutta jos näemme pelkästään raflaavia kuvia, mitä se tekee tavallemme katsoa?
Kävelytien varrella kasvoi runsaasti pietaryrttiä. Mietin kävellessäni, että jos tästä ottaisi kuvan ja värejä hieman säätäisi, tekisi hailakan keltaisista kukinnoista keltaisempia ja photoshoppaisi rumat rakennuskontit pois kasvien taustalta, tämä voisi olla makean kukkaisa loppukesän näky, eikä näin tylsä ja arkisen haalea keskeneräinen tienvarsi kuin miltä se silmissäni näytti.
Miksi tarvitsemme kysymystä "Miten todellisuuden saisi näyttämään paremmalta"?
