Minulla on ikävä sinua. Kävelen levottomana päivissäni mitäänajattelemattomana huonoryhtisesti. Suklaassa ja kahvissa, yltympäriinsä, suunnittelen lounasta, puhun itsekseni. Kävelen ja kävelen, kunnes istun alas kirjoittamaan. Mietin, mitä tänään ja juuri nyt tulisi kirjoittaa, paperihan on tyhjä ja täynnä mahdollisuuksia - kaikki maailman mahdollisuudet! - mutta sitten se taas tulee, se mikä aina tulee: minulla on ikävä sinua. Mitä tämä tarkoittaa?
Ehkä minun on kirjoitettava se mikä tulee, sillä en kuitenkaan voi kirjoittaa niitä asioita, joita ei tule.
