tieni on kaventunut ihmeellisellä tavalla aamusta iltaan. keskiyön hetkellä, tämän päivän ja huomisen välisellä rajaviivalla kysyn itseltäni: jos en voi olla mitä ennen olin, enkä voi olla mitä haluaisin olla tai mitä oletan ympäristön haluavan minun olevan, mitä minulle jää jäljelle. oleminen, metafyysiset rakennelmat, nurinkuriset välilliset ilot, itsetutkiskelu, pohdiskelu, katsoa elämää kuin taidemuseon seinällä roikkuvaa maalausta, kaukaa, kastamatta sormeani...
hetki lumoutuneena, sekuntia pidemmän sekunnin verran pitelen tätä kysymyspilveä, jähmettynyttä lintuparvea ilmassa silmieni edessä ennen uutta lähtölaskentaa.
