Hetken jo kuvittelin... Siihen mennessä olin luullut, etten kykenisi edes kuvittelemaan sitä. Siksi se hetki olikin ihme, kun kuvittelin mukavan elämän mukavassa talossa sinun kanssasi. Sallin itselleni silloin enemmän kuin koskaan. En usko, että kukaan ymmärtää, kuinka paljon sallimista ajatus mukavasta talosta minulta vaatii.
Kun sinä lähdit, otit mukaasi mukavan elämän mukavassa talossa. Otit sen helposti mukaasi, sitä ajatusta minä en nimittäin osaa käsissäni pidellä, niinkuin en sylivauvojakaan. Surin, mutta samalla ajattelin, että asiat ovat juuri niin kuin ne ovat. Ajattelin, että sinä menet elämään mukavasti mukavassa talossa jonkun toisen kanssa, sen toisen jonka jo esittelit minulle, ja jolle minä esittelin talomme huoneet.
Mutta nyt sinä ilmestyt minulle taas. Palaat pienen matkan, sen minkä olemme jo kävelleet poispäin, ja kysyt minulta: missä se mukava talo olikaan, se minkä näimme viime kesänä automatkalla?
