En suostu luopumaan hämmentyneestä mielestä. En suostu tietämään. En suostu olemaan varma.
Vastaan en tiedä, jos en ole varma. Harvoin voin olla varma siitä että tietäisin. Tietäminen ja varmuus on lyhytkatseista näkemistä. Hetkellistä! Maisemamme näyttää täysin erilaiselta kesäisin ja talvisin, nyt ja sata vuotta sitten. Ja kuitenkin, se mitä on, on sellaista kuin on, riippumatta siitä, sanonko tietäväni vai en.
Minulla on tuntuma, tuntemuksia, aavistuksia ja hahmotelmia. Olen kuitenkin saanut ymmärtää, ettei niillä ole mitään arvoa tietoon ja varmuuteen verrattuna.
Voihan olla, että se olen minä, joka vaatii tietämiseltä liikaa ja mahdotonta. Ja se mitä täällä kutsutaan tietämiseksi ja varmuudeksi, onkin ehkä sitä mitä minä käsitän tuntumaksi, tuntemuksiksi, aavistuksisi ja hahmotelmiksi.
Mietin, onko uskottavuudella mitään tekemistä tietämisen kanssa. Vai onko uskottavuus itsevarmuutta, tarpeeksi matala puheääni, lahjakkuutta sana-akrobatiassa ja harjoiteltavia itseilmaisutekniikoita?
