Ei ole itsestäänselvyys haluta olla onnellinen.
Kun sitten pääsee siihen pisteeseen, esimerkiksi jonkun self-help-kirjan ensimmäiselle sivulle, missä voi pitää totena lausetta, jonka mukaan ihmisen perimmäinen tarkoitus on olla onnellinen, on jo kävellyt pitkän matkan poispäin niistä ajatuksista, jotka väittävät, ettei onnellisuus ole mahdollista, vaan pelkkä kirosana ja päivästä toiseen on vain luovuttava, surtava ja kestettävä.
Ei ole myöskään itsestäänselvyys haluta itselle tai toisille hyvää, jos on kokenut itsensä liian voimattomaksi ja avuttomaksi tuottaakseen sisimpäänsä edes yhtä hyvää ajatusta itsestä.
Jos on kokenut hyvää ja onnellisuutta, se motivoi muuntamaan olosuhteita ja itseä suuntaan, jossa olisi mahdollista kokea lisää hyvää ja onnellisuutta. Mutta aivan ensimmäiseksi on löydettävä motivaatio haluta olla onnellinen.
Onnellisuus ei ole minulle euforiaa, ylitsepursuavaa naurua, se ei ole mitään erityisen positiivista, eikä runsasta paljoutta - happy go lucky -onnellisuus on kärsivän ihmisen irvileukainen kauhukuva onnellisuudesta. Onnellisuuden liitän rauhan tunteeseen, kun on luottamusta siihen, että tämä päivä menee ihan hyvin ja huominen päivä tulee, ja että tässä hetkessä minulla on tilaa ja voimaa tehdä asioita, jotka ovat minulle hyväksi.
