se kävelee rajan ylitse, eikä usko enää parempaan. se kritisoi ja epäilee kaiken.
se tuntee itsensä voimattomaksi ja sanoo, ettei ymmärrä toisia. se sanoo, ettei ymmärrä, miksi toiset ovat niin epätoivoisia ja miksi ne tekevät huonoja valintoja. se tuntee itsensä voimattomaksi ja sanoo, ettei hänellä ja meillä ole mitään yhteistä. se sulkee oven. ei avaa enää.
surettaa ja tunnen itseni voimattomaksi, kun se tekee noin huonon valinnan. haluaisin, että kaikki jaksavat yrittää. ei aina voi, mutta jos voisi edes jotenkin heiveröisesti pysyä kosketuksissa siihen että yrittää.
"yrittäisit edes", voi kamaluus! mutta jos yrittämis-kehotus tulee luovuttamisen jälkeen, se on jo liian myöhäistä, nyrkinisku.
kartoitan sitä epämiellyttävää maanrajaa, ristiriitojen aristamaa kohtaa, minkä ylitettyään ihminen luovuttaa, eikä jaksa enää yrittää.
mikä johtaa siihen, että ihminen kulkee rajalle, millä kaikki on menetetty? siinä on paljon syitä, ja yksi voi olla se, ettei ole alunperinkään ollut paljoa menetettävää. ei ole ollut taitoa kerryttää hyvää, suojella hyviä tunteita, kokemuksia tai itselle tärkeitä arvoja.
toivominen ja odottaminen epätoivoisesta tilanteesta käsin on uuvuttavaa. kaikki hyvä, mikä muodostuu, menee sitä mukaa kun ilmaantuu. ilo on toisaalta helposti leviävää ja moninkertaistuvaa. vaikka ihan satunnainen pieni ilokin. ilo on helposti tuotettavaa, jos sen niksit on ottanut omakseen.
puhun yhdestä ihmisestä tai kahdesta tai kolmesta, yksilömittakaavasta, siitä tasosta millä yksilö voi suoraan vaikuttaa, nähdä ja kokea tekojensa vaikutukset. (jo sekin, että ajattelee hyvän ajatuksen itsestään tai toisista ihmisistä, tuottaa hyviä vaikutuksia.)
kaikki se, mikä tapahtuu tasoilla, joilla yksilö ei voi suoraan vaikuttaa, on jotain muuta? jos menee politiikkaan oletuksella, että voi vaikuttaa yksilön ylittäviin asioihin samalla lailla kuin voi suoraan vaikuttaa yksilökokoisiin asioihin, luultavasti pettyy pahasti - tai ainakin joutuu rakentamaan itsestään yksinvaltiaan, kovakuorisen ja sisältä aran. ihmistenvälisyinen kudos, summainen Suuri Draama taipuilee, siinä yksilö saa kompromissinkaltaisen aseman. yksilön osarooli Suuressa Draamassa voi kuitenkin ratkaista yksilön ylittävän asian etenemisen suunnan.
usein yhden hyvä on useiden hyvä. tosin käsityksemme "hyvästä" vaihtelee. se, minkä ajattelemme olevan nyt hyvää meille, ei välttämättä palvele edes meidän omaa etuamme pitkällä aikavälillä. taas kerran huomaa, että se "hyvä" mitä odotti seuraavan suklaakonvehtien mässäämisestä, uudesta vaatekappaleesta, lomamatkasta tai baari-illasta osoittautuu tyhjäksi.
elämä on (yhä) arvaamatonta, emmekä voi tietää tekojemme seurauksia satavarmasti, mutta voimme tutkia tarkkaan asioiden syitä ja mahdollisia seurauksia, ja pyrkiä kohti hyvää huolimatta siitä, ettei varmuutta eikä tietoa ole. riittää, että yrittää.
