Lopetan sen mitä olen yrittänyt tuhannesti aloittaa. Kerronko nyt siitä, mitä näen? En näe todellisuutta sellaisena kuin se on. Näen todellisuuden läpikuultavien verhojen takana, sumun, savun, lumisateen ja silmäkalvojen takana. En kuitenkaan näe todellisuutta, joten en voi siitä paljoa kertoa. Näen näkyjä ja vain näyistäni voin kirjoittaa.
Uskon näkyyn, mutta se ei ole todellisuutta. Sillä lailla suhtaudun kaikkeen mitä ihmiset väittävät todeksi.
Olin kerran koulussa, mutta siellä ei opetettu mitään todellisuuden luonteesta. Sen sijaan koulussa opeteltiin, miten opitaan ulkoa todellisuutta verhoavien harsojen jatkuvasti muuntuvat kuviot. Mietin, ovatko fysikaaliset laitkin väliaikaisia ikuisuudessa.
Sillä aikaa, minä olen kukka, joka kaipaa omia käsiään.
