ihmiset istuvat ringissä. he alkavat pinnistellä ja aukoa suitaan. kohta käy jo melkoinen puhina. keskelle rinkiä syntyy pyörre, ajatukset nousevat sanojen selässä ilmaan. keskellä huonetta kelluu sedän kesämökki, traktorit, kahvin hinta, kiveen hakattu muisto, kerta toisensa jälkeen toistettu kiiltäväpintaiseksi hioutunut tarina, iterointi ja vastentahtoinen huuhaa.
se on taikaa.
joskus ajattelen, että se on mustaa taikaa, tai että he nostattavat tuon pyörteen pelkästään näyttääkseen mahtavat taikavoimansa ja osoittaakseen minulle paikkani ringin ulkopuolella.
-
minut voi huumata sanoilla. jaloistani lähtee tunto.
-
erkanen tästä sinne missä en ole.
-
minua ei välillä ole.
-
olen myyrä maan alla.
-
äänet! ajatukset! pölinä! huumattuna säikähdän ulos kehostani.
-
ihmiset eivät ole pahantahtoisia. ei, ihmiset eivät tee asioita toisia ihmisiä ajatellen. ajattelen liikaa että olisin toisten toiminnan kohde. ihmiset toimivat siten, miten ovat tottuneet ja koulutettu toimimaan.
-
äänenkäyttö on voiman näyttämistä ja sanat valtaa. jos nököttää hiljaa nurkassa käyttämättä ääntään, tulee lytätyksi.
-
en tarvitse sanapölinää. tarvitsen sen, että joku näkisi minut. pelkästään sen!
-
sanoilla harvoin näkee. sanat ovat penetroivia. sanat ovat sovinnaisia. sanat eivät tavoita sitä mitä on.
-
kukaan ei kuuntele. on kai tärkeämpää puhua?
-
kun puhun sen mitä ajattelen, minulle tulee voimakas olo. joskus en ymmärrä, mitä olen ajatellut ennen kuin puhun.
-
toisinaan en kerkeä puhumaan, jos minulla on liian kiireistä ajateltavaa.
-
jotkut tuottava egoaan kovaäänisillä. jotkut tuottavat egoaan hiljaa kiristymällä sisäänpäin selkärankansa ympärille. minulla tuskin on ääntä, mutta egoni on jännittynyt uhoon.
-
minut voi huumata, kuuntelen innostuneena, vaiti suu auki, värekarvani ovat jo esillä.
