18.4.2016

lumisateen taakse III

lopetan sen, mitä olen yrittänyt turhaan.

kerronko, mistä olen pyrkinyt irrottautumaan, vai kerronko sen mihin pystyn pelkästään jo siinä, kun hengitys pyyhkäisee sieraimistani ulos.

uloshengityksen jälkeen jään tyhjäksi, se on voittajan tila. mutta olen kaukana voittajan tilasta. en ole päässyt vielä lähtemään, käymään vessassa, minulla on syli täynnä kantamuksia.

ja tällä tavalla kantamukseni kaatuvat eteisen lattialle:

ruumiiton olio on aineeton ei-älyllinen olio - ei-älyllinen kaikkein rakastettavimmassa muodossa. se ei tavoita kirjaimia eikä proosaa, sillä ei ole mielipidettä, eikä se osallistu keskusteluun.

kun se antaa itselleen luvan, se tanssii itsensä auki vailla tyyliä, vailla tietoutta paikasta ja ajasta. se on rujo huuto ilmassa pyörähtelevän puunlehden suusta. taustalla kaikkein kiireisin kaupunki. mitään ei kuulu.

-

miksi pyrkiä irti ja kohti, jos voisi olla yhtä helposti kuin tuuli?

tai jos olennot ovat vain valoa, miksi ne kärsivät ja kamppailevat niin paljon?

-

minua hengitetään, mutten huomaa, vaan kamppailen itseni kanssa aivan kuin joku toinen kuristaisi. samalla minua hengitetään mahdottoman helposti. valitsen kokemukseni tottumusteni mukaan.

ovatko nämä sanat jotain mistä olen pyrkinyt irti?

kerron itsestäni kuin eilisestä säästä.

se taitaa olla sama asia, se mistä pyrin irti ja se mikä vapautuu sieraimistani.

-

oletko koskaan ollut valoa ja liikettä, oletko antautunut lävitse virtaavalle sillä lailla että olet ilmentänyt itsesi täydellisesti, olet ollut ilmialasti taitamattomuutesi kanssa ja mennyt väärään suuntaan, et ole voinut paikkailla jälkiäsi, olet jättänyt tiellesi sotkun, erään version itsestäsi.

jos liike on sinulle ulkoaopeteltuja askelkuvioita, taitaruuden loppuunviritettyä näytöstä ja harmoniaa, silloin käsitykseni liikkeestä jää sinun ulottumattomiisi ja kuilu välillämme on valtava, ja taas tunnen toivottomuutta, sillä en saa sinua ymmärtämään.

haluan vain ymmärtää ja tulla ymmärretyksi.

-

halaan puuta kuin minulla olisi kädet. rakastuneena.
poskillani
kompastun jalkoihin.

-

ruumiiton on ruumiissa piileksivä ei-ilmenevä. se on somaattinen muisto edellisestä elämästä. olio tulee näkyviin, jos sille antaa tilaa ja hiljaisuutta tulla. vaikeinta on antaa olla ja sallia, kun mieli on ohjelmoitu tekemisen, teettämisen ja pakottamisen (=väkivallan) kulttuuriin.