Blogi on alusta, yksinäinen tila - kirjoittaminen on yksinäinen tila, yhdestä suusta, yhdestä kädestä lähtöisin - iltapäivän tunnit maailmasta syrjässä, tohinan ulkopuolella, yön hiljaiset tunnit - öisin järven pintaveteen nousevat mutapohjan kalat kysyvät: onko yhteyttä mahdollista muodostaa, onko mahdollista jakaa yksinäinen tila, josta lähtöisin kirjoittaminen on mahdollista.
Olen tehnyt huomion, että yksinäinen tila on vain yksi tiloista - ehkä voisi puhua mielentiloista. Tilasta toiseen tilaan menee siirtymän kautta. Useampi tila voi olla samanaikaisesti päällä. Voin kirjoittaa huoneessa, jossa on toisia ihmisiä, mutta silloin joko kirjoitan erilailla kuin jos olisin yksin, liian tietoisena itsestäni ja muista, tai minun on vaikea painua syvälle kirjoittamiseen sellaisena mitä se on yksinolon tilassa, kun olen varma ettei minua häiritä, kun saan upota syvemmälle ja yhä syvemmälle kokemukseeni ja kerroksiin, joita kirjoittaminen minulle tarjoaa. Kirjoittamisen ei tarvitse olla yksinäinen tila, mutta se voi olla sitä, siis tätä ---
Minulla on tarve kokea yksinäinen tila. Miksi?
Avaruutta, tyhjyyttä, täällä, tässä tilassa ei ole mitään. Koen nautintoa pelkästä yksinolosta. Jos kirjoittaminen onkin vain yksi yksinolemisen tavoista, yksi niistä menetelmistä, joilla harjoitetaan erillisyyttä ja yksinoloa? Kirjoittaminen menetelmänä (kuulostaa tieteeltä) vai kirjoittaminen rituaalina (kuulostaa uskonnolta)? Kirjoittaminen on myös yksi tapa etsiä yhteyttä. Kunpa voisikin pysyä etäällä ja silti koskettaa! Kirjoittaminen on välitila, sitä seisoo kynnyksellä katsoen kumpaankin huoneeseen, yksinoloon ja yhteyteen.
