kirjoitan sinulle. sinä on vaihtuvan naamion takana. sinä seisot siinä, eikä sinulla ole mitään tekemistä tämän tilanteen kanssa. sinä istut vierelläni puiston penkillä. sinä kävelet vierelläni. sinä syöt vastapäätä pöydän toisella puolella. sinä, kuin minä olisin varjosi.
minä, ylitietoinen ja -mielinen, kuin tietäisin miten ratkaista sinut. silti pidän sinua tässä paikoillaan, ongelma-sinä, hehkuvana pihtieni päässä. en päästä irti, miksi en päästä irti, sinustahan haluaisin vapautua.
(siis tämä on se taso jolle kirjoittamiseni on jäänyt
(mitä kirjoittaisin, jos kirjoittaisin sen mitä en tahdo kirjoittaa?)
näettekö, olen piilotteleva vastavirtaus virtauksessa? en pääse eteen enkä taakse.)
käteni on otettu pois. siihen ei liittynyt draamaa.
yritän vain sanoa kaiken yhdessä lauseessa.
siinä on ongelma. ongelma-sinä. ongelma-itse, joka ei suostu olemaan omankokoisensa, vaan joka luulottelee olevansa kaikki kaikkialla ennen muita.
tieto tulee minulle takakautta tai sisäkautta, intuitiivisesti. siksi luulen, että olen tiennyt tietoni aina, vaikka se on nimenomaiseen näkökulmaan ja perspektiiviin liittyvä harha. minun on opetettava itseni myöntämään, että uutta tietoa on vielä tulossa ja se tulee mullistamaan kaiken mitä nyt pidän totena.
