Kirjoituspäiväkirja

On ongelmia. Yksi on, että minulla ei ole mitään tyyliä. Haluaisin olla tyylikäs, mutta pidän limasta, lapsista ja antautumisesta. Haluaisin olla myös terävä ja kaunis. Niin noh, onpas säälittävä ongelma. Sitten on, että sanat eivät merkitse mitään. Niitä on liikaa ja olen turtunut niihin. Syljeskelen ympäriinsä mitä tahansa suuhun sattuu kurkusta nousemaan. En maista mitään. Alkon erikoiskaljat maistuvat Pirkka-lagerille. Röyhtäisen vaahdot poskilla. Eikö minulla ole tarvittavia makunystyröitä, enkö ole tarpeeksi herkkä? Ymmärrän, että on olemassa vivahteita, pystyn havaitsemaan niitä muiden teksteissä mutta en omissani. Voiko maistelua oppia? Miten kehitetään tyyli? Miten opitaan havaitsemaan vivahteita omassa tekstissä? Miten maistellaan itseä? Miten omaa tekstiä luetaan: hurmiossa vai totaalisen etovan itseinhon vallassa? Epileptisesti välkähdellen kahden erityyppisen sydänkohtauksen välillä. Kumpikin niistä on sokeuttava suodatin. Pitäisi ajatella piirtämisharjoituksia. Kun opettelee piirtämään, opettelee näkemään ja katsomaan, ei niinkään piirtämään.