Mitä jos kirjoittaisin suoraan sinulle? Niin kuin ihoosi, ilman mitään välikäsiä. Omakätisesti kirjoittaisin sinulle. Ihan itse. Koettaisin pinnallani pintaasi.
Ei ole olemassa eri tyyppejä kirjoittamisessa. Ei ole kirjoittamisesta kirjoittamista ja toisenlaista kirjoittamista, josta sitten voisi kirjoittaa jollakin toisella tavalla kuin kirjoittamalla. Voisin antaa mieleni sinulle, niin kuin olen antanut mieleni monta kertaa vieraalle. Voisin antaa sormenpääni sinulle, sillä et sinä halua välinettäni. Luovutan sormenpääni, niiden uniikit ja samalla tunnistettavat pyörteet sinulle.
Mitä jos luopuisin itsestäni, matkasta kahden maailman välillä, jatkuvasta pendelöinnistä yleisen ja yksityisen, sisäisen ja ulkoisen, subjektiivisen ja objektiivisen välillä - näennäisesti näin. Siirryn kokonaisena välitilaan. Sitä haluan. Välitila onkin todellisin tila. Siinä roikkuen taivaan ja maan välissä, roikkuen maan kasvillisuudesta tippuen taivaaseen, sen painottomuuteen, ruumiittomuuteen. Painavana ja syynsä tuntevana, ruumiini riippuen kohti taivasta. Tippuen omasta tilastani kohti kahmaisevaa ulkotilaa. Välitilasta ei tipahda ikinä täysin. Se on pidättelevä tila.
En lopu kesken. Minussa kuhisee. Mikään ei lopu kesken. Muuttuu ehkä, hiljenee ehkä, mutta mikä tässä loppuisi kesken, kun en ole vielä löytänyt sille jollekin määritelmääkään. Eikä minun tarvitse pelätä tunnistamista - näin joudun itselleni joka hetki vakuuttamaan. Sillä jos minut tunnistetaan, silloin en olekaan enää näkymätön. Se, mitä olemuksestani tunnistetaan, se saattaa vaihdella. Mitä muuta olemuksestani tunnistettaisiin kuin jotain sellaista mitä tunnistava tunnistaa omasta olemuksestaan? Josta tunnistavalla on jo alunperin ennakkotietoa itsessään. Minusta voidaan tunnistaa jotain yhteistä. Sen voin antaa. En halua olla tässä yksin. Ei kukaan tätä yksin kestä.
Mikä kirjoittamisessa on vaarallista? Mikä paljastumisessa on vaarallista? Mitä alastomuus tekee ihmiselle? Kuoleeko siihen. Kylmään paleltumiseen. Kaiken muun ihminen kestää muttei loppumistaan. Voiko paljastumiseen loppua? Voiko kirjoittaminen johtaa ihmisen loppumiseen?
Käyn kehää. Loppumisesta loppumiseen. En löydä pitäviä todisteita. En löydä mitään pysyvää. Mitään mikä tyydyttäisi epävarmuutta olemisestani ja maailman olemisesta. Pyöriskelen pyöriskelemistäni. Päädyn vain tietämättömyyteen. Tietämättömyydestä tietämättömyyteen. En tiedä, tiedän ja sitten en enää tiedäkään.
Tällä tavalla kirjoitan suoraan sinulle. En tiedä, onko tämä ensimmäinen vai viimeinen kerta, kun sinulle kirjoitan. Sinä siellä joka olet minä täällä.
