Lähelläsi minut valtaa levottomuus, hapenpuute, tyhjät refleksit, liikkeeni eivät merkitse mitään erityistä. Kun otan sinut lähelle, se ei ole mitään erityistä, ja silti se on, kun mittakaavamme on sylinmittainen.
Yritän saada sinusta jotain irti, äännähdystä, jotain minkä kuulisin ja ymmärtäisin. Riuhdon ja raavin sitä sinusta ulos. Mutta en löydä sinusta mitään. Tai mitään mikä merkitsisi jotain. Antaisit edes jotain.
Varmuutta ei voi antaa. Siksi tässä ei ole mitään mikä pitäisi meitä tässä, ei mitään mihin rauhoittua.
Tyhjää. Tylsää. Levotonta. Kylmää. Suojatuntemukset.
Väliaikaiseksi solmuksi sitoo kaksi haparoivaa toivetta pysyvyydestä.
