Ehkä enää ei olisi niin kamalaa jos minut nähtäisiin. Sietäisin sitä että minua katsottaisiin ja vieraat silmät näkisivät sen mitä minuun kuuluu ja mitä en ole. En ole loputtomia mahdollisuuksia täynnä. Minulla on apinakädet ja ylivenyvät nivelet. Minulla on sukupuoli ja sukupolvi. En voi olla mitä tahansa haluaisin olla tai mitä luulen muiden minusta haluavan. En ole kenenkään kuvitelma, omanikaan. Olisin se mitä tässä satun olemaan.
Vaikka minut nähtäisiin, mikään ei muuttuisi, ehkä he näkisivät minusta vain asteen enemmän, mutta se mikä on, se olisi yhä. Kuvani vain täydentyisi ja ehkä he ymmärtäisivät hieman enemmän minun syitäni toimia ja olla päivissäni.
Selkäpiissäni pelkään, että jakaessani itsestäni raajani leikataan minulta pois tai joku toinen ottaa jalkani haltuun. Jos tulisin näkyväksi, missä voisin olla rauhassa itselleni. Yhtä lailla haluaisin olla esillä kuin piilossakin.
