Herään. Ikkunasta näen, kuinka taivas on pelkkää taivaansinistä, mihin kohoaa puun latva täydessä vihreässä. Puun vihreä ei ole enää orastavaa tai lähipäivinä täyteen vihreyteen tummenevaa, ei enää odotukseni kohde, kohta ja pian tulossa, vaan nyt silmieni edessä. Lehdet ovat puhjenneet. Maitohampaat ovat tippuneet puun juurelle. Laajenneilla lehdillä on nyt hallussa itsensä, lopullinen koko ja muoto. Enää ei tapahdu mitään. Oksat heiluvat tuulessa kammottavan tyhjää taivasta vasten. Ei tapahdu enää muuta kuin huojuntaa. Tässä on taitekohta, jonka jälkeen en enää osaa nauttia kesästä. Se tuli ja se menee pois. Taivas on pelkkää taivaansineä ja ilma on ihana ja se menee pois.
