Minussa säilyy kaipaus syvään yhteyteen. En tiedä miten saisin yhteyden. Kurottaessani ihmisten puoleen, etsintäni on todellinen, kaikki kuopat joista etsin, kuopat takapihalla, siellä ne ovat tyhjiä. En tiedä mitä olen etsinyt. Olen käyttänyt ihmisiä etsintäni välineinä. Mietin, miksei hirmutekoja voida välttää.

Onko jotain varmaksi havaittua tapaa millä ihminen oppii? Jos vastaus on: vain elämällä ja tekemällä mitä haluttaa ja himoaa, jos tuo on vastaus, miten paljon pahaa ja julmaa sallitaan sille joka vasta opettelee. Niin moni vasta opettelee ja uusia on jonossa. Kuinka monta murhaa on hyvä tehdä ennen kuin ymmärtää ihmiselämän arvon?

En tiedä, miten kaipauksesta vapaudutaan. Voiko sisäänkirjoitetulta tragedialta pelastautua? Järki puhuu kuoleman puolesta, ja sydän on järjetön, elämänmukainen.