Katson menneisyyttä. Lunta jään alla vedessä. Kohmeista sohjoa meren pohjaan saakka.

Sormet menevät sohjoon. Tuleen.

Tuulennun.

Eikä tässä polta paljoa.

Vähän välillä aina.

Nyt kaikki on uutta.

Edellisen elämän unta?

-

Minä sanon rakastan. Joku kysyy ketä. Minä kysyn mitä varten ketä. Kesä.

-

Minä sanon aina vaan rakastan. Joku kysyy ketäketäketä. Syleilen jotain, en tiedä ketään.

-

Rakastan. Joku kysyy ketä. Rakastan.

-

Mihin rakkaus menee? Se ei uppoa kenenkään hautaan. Se lähtee minusta ja palaa minuun. Se jää kiertämään maapalloa lauluna kuusta.

Lauluni soitetaan yöaikaan sormenpäällä valkoiseen seinään. Ei kukaan ei kuule.

-

Kuulin tottuneesti päässäni: "Sinun rantasi oikenee minun rantaani vasten. Vesi väistyy välistä." Liian tottuneesti kuulin, joten lause ei ole peräisin minusta eikä asetu minuun. Olen pelkkää haparoa.

-

Ihoni kirjoilee. Lue nopeasti kerro minullekin mitä se sanoo!